Because when the sun shines, we’ll shine together
Voisi olla korkea aika selittää edellisen postauksen kuvaa! Mitä nyt pari viikkoa sinne tänne, pff.
Into tosiaan kastroitiin 6.3. ja kaikki sujui oikein hyvin. Haava oli todella siisti ja parantui nopeasti. Luulin, että Into olisi kipeämpi, mutta onneksi ei! Ensimmäisenä yönä se itkeskeli hieman, muutoin ongelmia tuotti ainoastaan järkyttävän kokoinen tötterö: Into törmäili kaikkeen ja loppuajasta oppi kolistelemaan kauluria tahallaankin. Nyt vain odotellaan leikkauksen vaikutuksia… ;)
Sitten perinteisiin treeniuutisiin: heti, kun olin helmikuun lopulla päässyt valittamaan treenittömyydestä sainkin saman viikon perjantaille yksittäisen agikerran! Kyseessä oli kontaktitunti, eikä se mennyt hukkaan! Saatiin tosi hyviä vinkkejä kontaktien kotiharjoitteluun ja niitä on tullutkin naksuttimen kanssa hyödynnettyä.
Lisäksi viime perjantaina alkoi se kauan odotettu keppikurssi. Yksinkertaisuudessaan kurssilla on tarkoitus opetella pujottelueste, kuten nimestäkin voi päätellä. Ensimmäisen kerran perusteella vaikutti oikein lupaavalta, vaikkakin meitä oli täyden ryhmän sijasta paikalla vain kolme ja toistoja tuli aika paljon. Loppussa huomasi selvästi Intosta, että sekään ei meinannut jaksaa tehdä! Mutta joutui se ainakin päätään käyttämään. Kolme keppiä sujui muutaman kerran oikein mallikkaasti, kahdella ei mitään ongelmia.
Nyt kun vielä lumet lähtisivät, niin pääsisi mejäilemään…
Tämän päivityksen myötä muuten rikkoutuu maaginen 20 postauksen raja. Jollain tavalla mieltäylentävää, mutta toisaalta aika säälittävä saldo lähestulkoon vuoden ikäiselle blogille! :D Päivitin myös kuvagalleriaa pitkästä aikaa, tosin vain yhden kansion verran.
This writing business. Pencils and whatnot. Overrated, if you ask me. Silly stuff. Nothing in it.
Päivittämättömän blogin katseleminen on ahdistavaa. Tosin vielä ahdistavampaa on katsoa kursoria vilkkumassa tyhjässä tekstikentässä ja yrittää keksiä jotain kirjoitettavaa… Eritoten silloin, kun mitään merkittävää ei ole tapahtunut.
Mutta pakko kai sitä on kuitenkin yrittää, joten aloitetaan sillä perinteisellä eli treenitilanteella. Josta itse asiassa ei ole kerrottavaa. Hmm. Me ei tosiaan tällä hetkellä käydä missään koulutuksissa, mikä on sinänsä hämmentävää, sillä treeni-intoa riittäisi niin minulla kuin koirallakin. Seuraava agikurssi alkaa keppien merkeissä maaliskuussa, mutta siihen asti mennään luultavimmin turhia temppuja naksutellen. Olen jo jonkun aikaa etsinyt myös kivaa tokokurssia, mutta ilmeisesti meitä ei ole tarkoitettu tokoilemaan – miksi kaikkien asioiden pitää aina osua päällekäin?
Aikataulutus ei mennyt ihan kohdilleen myöskään Inton kastrointisuunnitelmissa: alun perin leikkaus oli tarkoitus saada tehtyä ennen vuodenvaihdetta, mutta eläinlääkäri oli loppuvuodesta sen verran kiireinen ettei aikoja silloin saanut. Sopiva aika saatiin kuitenkin hieman myöhemmin varattua – Intoa odottaakin melkoinen yllätys ensi viikon tiistaina…
Nyt mä olen muotitietoinen
Kuukauden kuva-arvoitus: kumpi tassuista on siistitty?
Into on ollut aina hoitotoimenpiteiden suhteen aika palikka. Eihän sitä ole edes tarvinnut hoitaa. Heräsin joku aika sitten totuuteen, että Intolla on ollut pennusta asti käytössä sama shampoopullo. Siis kolme vuotta, ja se on puolillaan. Kutinashampoot tietysti ovat oma lukunsa, mutta niitä ei varsinaisesti olekaan tarkoitettu puhdistamaan. Kynsienleikkuukerrat voisi varmaan laskea sormilla. Toivottavasti ei sentään yhden käden! Oikeastaan vain kannuskynsiä tarvitsee lyhennellä, sillä muut kuluvat ulkona eivätkä koskaan ole olleet liian pitkät. Ja mitä harjaukseen tulee, Intossa on ollut kerran takku. Sekin oli oikeastaan minimaalinen huopapallo ja tuli pitkähköjen korvanaluskarvojen jäätyä kosteaksi uinnin jälkeen. Asia oli nopeasti kammalla hoidettu pois päiväjärjestyksestä.
Kuten arvata saattaa, näinkin hillittömillä hoitomäärillä koira pääsee tottumaan erinomaisesti kaikenlaisiin käsittelyihin. Itse asiassa ongelmia kuitenkin on ollut vain yksi – Into ei malta olla paikoillaan tarpeeksi kauan. Mutta nyt tuntuu siltä, että Into olisikin yllättäen aikuistunut tämän(kin?) asian suhteen. Hämmentävänä ikuisuusprojektina pyörinyt tassujen perinpohjainen (eli ihan näyttelykuntoon) siistiminen on sujunut erinomaisesti koiran vain maatessa kyljellään, ehkä satunnaisesti jalkaa nykäisten.
Toinen ihmetystä herättänyt seikka onkin sitten takit. Intolla on syksystä asti ollut ulkona heijastinliivi, nahkahihna ja -panta kun eivät kovin komeasti pimeässä näkyvyyttä paranna. Luultavasti liivin keveyden vuoksi Into ei ole reagoinut siihen lainkaan ja oppi pian sitä päälle puettaessa nostamaan tassua itsestään. Nyt “hieman” kylmempien kelien tultua oli taas aika vetää ylle meidän BoT. Viime talvena Into reagoi alkuun yrittämällä syödä nutun, mutta tällä kertaa se yllättikin olemalla välittämättä takista lainkaan.
Melkein alkaa hirvittää miten helppo koira siitä on tulossa. Mutta vieläkään se ei näytä fiksulta. ;)
Tyylittä taaplaten
Erittäin älykäs, helposti koulutettava ja hyvin kestävä.
- novascotiannoutajan rotumääritelmä
Todistetusti.
Seinään pää ja uudelleen
Joskus sitä toivoo, että saisi nautiskella hyvistä treeneistä edes vähän pidempään kerrallaan. Tämänkertaiset treenit alkoivat taas aivan hirveästi, Into ei kuunnellut lainkaan. Se jäi kyllä hyvin istumaan radan alkuun, mutta liikkeelle lähdettäessä se karkasi suoraan ohjauksesta aidatun alueen reunalle tuijottelemaan. Ohjaaja (joka muuten on vaihtunut joka kerta) pyysi ottamaan Inton kiinni ja laittamaan sen kyljelleen, niinkuin kynsiä leikattaisi. Oli muuten helpommin sanottu kuin tehty. Loppujen lopuksi, kun Into sitten makasi kyljellään nätisti, selitti ohjaaja että tarkoitus oli saada koira alistumaan passiivisesti. Enpä moisia metodeja tunne, mutta tuntui kuitenkin vaikuttavan, sillä kun yksi koira kävi radalla välissä ja me menimme uudestaan, oli Into taas aivan eri koira, se keskittyi ja teki todella hyvin! Kaipasi vain hieman herättelyä?
Tällä kertaa rata oli itse asiassa pätkä kolmannen luokan radasta. Haastetta toi erityisesti todella nopeaan paikkaan tehtävä valssi, ja minulle se, ettei valssin jälkeen nähnyt kunnolla, menikö koira putkeen vai eikö. Totta puhuen Into meni poikkeuksetta putkeen, vaikka muulta olisikin vaikuttanut. Alun pönttöilyn jälkeen Into teki tosi kivat suoritukset, ja loppujen lopuksi olen aika tyytyväinen tähän kertaan – joka muuten oli kurssin viimeinen! Sitten tuleekin vastaan ongelma: mitä seuraavaksi? Pahasti näyttää siltä, että tammikuu saattaa jäädä agittomaksi, sillä aikataulut eivät oikein mätsää alkaviin kursseihin… Pitää yrittää keksiä tähän jotain!
Jokainen suuri puu on ollut kerran pieni taimen
Kryptisen otsikon saattelemana itse asiaan. Joka on jälleen agilityblogipäivitys! Tällä kertaa ajoissa, mutta ilman videoita. Ja viime kerran toittoiluja.
Hallin pihalla otimme autosta ensimmäisenä häkit, kuten aina. Tällä kertaa myös häkit olivat takakontissa, ja heti kun sen luukku raottui, ampaisi Into ulos. Komensin sen saman tien takaisin autoon, jonne se jäi piippaamaan. Into, joka ei koskaan sano mitään! Ja Into, joka pyytää aina luvan autosta tullessa!
Tällä kerralla menimme kolmea erilaista rataa. Ensimmäinen niistä oli helpohko, melko suora rata. Mitään ohjauskuvioita ei tarvittu, mutta silti ohjaukseen piti kiinnittää erityisesti huomioita. Radan loppupuolen esteet oli nimittäin aseteltu niin, että ennen käännöstä viimeinen hyppy osoitti suoraan hallin nurkkaan ja viistosti pois päin seuraavalta esteeltä. Lisäksi jos koira ajautui liikaa nurkkaa kohden hypyn jälkeen, sillä oli suora näköyhteys seuraavan hypyn sijaan putkelle, joka kuului suorittaa vasta hypyn jälkeen. Kuva saattaisi olla hyvä tämän hahmottamiseen. :D
Joka tapauksessa tässä piti varoa, ettei työnnä koiraa liikaa nurkkaa kohti. Mitään ongelmia ei tullut, Into veti älyttömän hyvin, innokkaasti ja nopeasti.
Seuraavana mentiin ensimmäisen radan loppua, mutta eri alulla. Käytännössä rata oli ympyrän muotoinen. Tällä radalla tuo äskeinen tarkkuus korostui erityisesti, sillä monilla koirat skippasivat sen yhden hypyn juosten suoraan putkeen. Kolmas rata oli kuitenkin kaikista hauskin – putkirallia! Tällä radalla tuli Inton koko kerran ainoa virhe sillä se karkasi kerran palkalle johon oli putken suulta suora näköyhteys. Minun mokani tämäkin. Kolmannen radan juju oli siinä, että koiran täytyi irrota itse putkelle, sillä jos sen saatteli liian pitkälle, ei kerennyt itse millään toiseen päähän ottamaan koiraa vastaan. Into kuitenkin yllätti hakemalla putken tosi hyvin, ja loputkin radasta menivät mallikkaasti!
Kaikkiaan Into suoritti aivan mahtavasti, sitä kehuttiin paljon ja olen itsekin todella tyytyväinen! :)
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Kuinka aktiivista blogin päivittelyä, jälleen kerran. Eli tässäpä olisi nyt kooste kahdelta agikerralta.
Toissaviikolla mentiin minusta tosi kivaa rataa, hyppyjen lisäksi rengas ja putkia. Into jaksoi taas kerran yllättää positiivisesti, aiemmin vähän ongelmallinen rengas oli ihan simppeli juttu ja meni ensimmäisestä kerrasta lähtien aivan nappiin. Ei siis kummallisia renkaan vierestä kiemurteluita tällä kertaa. Myös aivan uudenlainen asenne ihastutti minua, sillä nyt takaisin radan alkuun palatessa Into seurasi mukana matkalle sattuneita esteitä hyppien, ihan vain tekemisen ilosta!
Mutta koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa – ja videossa on aika monta kuvaa – tässä on videomatskua tuolta treenikerralta. Viimeinen pätkä on koko rata, tosin putkierror ei kuulu asiaan. :)
Viime viikon kerta olikin sitten aivan toista maata. Rata aloitettiin juhlallisesti sillä, että Into pissi putken suulle (!!). Moista se ei ole tehnyt sitten… no, en muista milloin se olisi tehnyt niin. Alusta lähtien Into tuntui hyvin erilaiselta ohjattavalta, mutta suurin ero aiempaan oli vauhti. Jouduin oikeasti juoksemaan radalla, että kestin sen perässä! Tähän olin kyllä oikestaan aika tyytyväinen, toisin kuin seuraavaan tapahtumaan.
Suoritettuamme yhden radan isäni, joka kuvasi suoritusta, lähti kävelemään hallin toiseen päähän. Into huomasi tämän ja säntäsi jostain syystä suoraan hänen peräänsä, mutta törmäsikin vuoroaan odottavien koirien luo. En edes tiedä kuka siinä rähisi ja kenelle, mutta onneksi mitään ei sattunut! Koko tempaus oli todella epäintomainen ja tuli täysin puun takaa, sillä se ei ole ollut lainkaan kiinnostunut muista koirista aiemmin treenatessammme. Toivottavasti tämä nyt jää ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi tällaisen käytöksen osalta…
Tältäkin kerralta olisi video, olkaa hyvät!
Peilin särkyminen tietää sitä, että on aika ostaa uusi
Hetkinen – mitä tapahtuu? Mistä lähtien mulla on ollut pätevä agikoira?
Ilmoittauduinpa koirakoulu ACE:n Basics-kurssille, kaksi treenikertaa on jo takana. (Huomatkaa uutisointini häikäisevä nopeus!) Jo ensimmäisellä kerralla kurssi todisti olevansa hintansa ja Leppävirta-Kuopio -ajomatkan väärti, kun keskityimme kunnolla ohjaamiseen. Mutta tärkein opittu asia on target-palkkaus. Eron Inton keskittymisessä saattoi huomata heti toisissa treeneissä, se oli alusta lähtien täysillä mukana ja aivan kuin eri koira. Ainoat virheet olivat omia mokiani, epätarkkaa ohjausta. Neljästä koirasta Into, joka tavallisesti on tehnyt lyhyempää pätkää, oli toinen koko radan tehneistä! Ja vielä kun se rata meni kerralla täydellisesti… Aina välillä harrastaminen tuntuu yllättävän palkitsevalta.
Tähän mennessä radat ovat olleet suhteellisen helppoja, perushyppyjä, takaakiertoja ja putkia, eli asioita jotka Into jo oikeastaan osaa. Radat ovat olleet kuitenkin pidempiä kuin aiemmin, vaikka luonnollisesti ne tehdään aluksi pätkissä. Mutta koska en voi muistaa ratoja tarkemmin aiemmista treeneistä, lupaan kirjoittaa tarkemmin seuraavasta kerrasta, joka onkin jo huomenna! Mahdollisesti luvassa myös kuvamateriaalia…
